Pitkästä aikaa päivitystä opetuksestani – vai pitäisikö sanoa jo oppituntien pitämisestä.
Alkuun provosoivakin muisto omilta kouluajoilta. Musiikin laulukoe kerran vuodessa. Lauloin, ja opettaja antoi numeron, usein 7. Seuraavana vuonna sama juttu. Missään välissä ei tullut ohjeita, palautetta tai opastusta, miten parantaa lauluaan, mitä tehdä toisin. Vain numero, joka kertoin, minkä tason laulaja olin. Oliko oletus, että laulutaito vain tulee jostain, jos on tullakseen?
Tyhjän paperin (nyk. näytön) syndrooma tai kerralla oksennettu rääpäisy, joka koetaan valmiiksi. Siinä ehkä isoimmat haasteet nykyäikänopelle. Määräaikaan mennessä ei ole palautettu mitään tai tekstiin on käytetty aikaa tunti ja todettu, ettei osaa enempää. Jos oppilas vaivautuu hakemaan työnsä takaisin, on se hetken päästä roskiksessa myttynä, kun saatu numero on todettu. Mitä siis tehdä? Voisiko tässä olla yhtäläisyyttä laulukoekokemuksiini? Osaamisen testailua ilman ohjausta.
Luovuin jo pari vuotta sitten kommenttien kirjoittelusta esseepapereiden reunoille. Suuri osa ei niitä lukenut tai tekstin lauserakenteet olivat perusteellisen möngässä, mikä olisi vaatinut oppilaan tekstimäärää enemmän kommentointia marginaaliin. Siirryin antamaan palautteen suullisesti mutta palautteeni tuli vain “valmiista” tekstistä, joten prosessi jäi huomiotta. Pökäle oli jo pöksyssä.
Ratkaisuyritykseni: Kirjoitustunti atk-luokassa kerran viikossa. Kukin etenee omaa tahtiaan kirjoitustehtävästä toiseen. Luvan jatkaa saa vasta, kun opettajana olen vakuuttunut, että oppilas on tehnyt kaikkensa tekstinsä eteen ja erityisesti että hän on kuunnellut palautteeni ja muokannut tekstiään paremmaksi. Aiemminkin olin pyytänyt silloin tällöin välivaiheita silmäiltäväksi, ihan prosessikirjoituksen oppien mukaan, mutta ongelmana oli se, miten aikatauluttaa töitä. Toiset kun ovat nopeampia kuin toiset.
Kirjoitustunnin aikana pyydän oppilaita luokseni ja keskustelen heidän kirjoitelmiensa vaiheista kasvotusten. Pyrin antamaan vinkkejä ja palautetta. Kyselen motiiveja tiettyyn sanavalintaan. Kannustan eteenpäin. Kaverin kanssa juttelu on toki sallittua sekin, kunhan tulosta syntyy.
Jokainen oppilas etenee siis omaa tahtiaan. Kun yksi on kirjoittamassa jo kolmatta tekstiään, voi toinen olla vielä ensimmäisen kimpussa. Arvioinnin kannalta tämä voisi olla ongelma, kun ei voi laittaa tekstejä paremmuusjärjestykseen numeroiden antamista varten. Tähän on ratkaisu: ei numeroarviointia. Kun oppilas on mielestään valmis, katsomme tekstin yhdessä ja vertaamme vaatimuksiin. Saatan kyllä sanoa, että teksti on tyydyttävä tai kiitettävä, en muuta. Jos molemmat olemme tyytyväisiä, pääsee oppilas seuraavan työn pariin. Syksyn aikana on muutama deadline, jolloin tietyt tekstit pitää olla valmiit. Vaikka sitten kotona loppuun kirjoitettuna. Näin vältän joulunalusruuhkan. Nohevimmille löytyy aina lisätöitä, esim. koulun blogiin kirjoittaminen. Väitän, että palauttamatta jäävien kirjoitelmien määrä vähenee.
Tekstejä olen lueskellut etukäteen Google Drivesta. Loin omaan Driveen jokaiselle oman dokumentin, johon annoin kirjoitusoikeuden (joko oppilaan henkilökohtaiselle gmail-tilille tai salattuna linkillä, jonka lähetin Wilmalla oppilaalle). Näen näin, milloin kukakin on käynyt muokkaamassa tekstiään ja voin kirjoittaa huomioitani kommenttikenttiin. Lukuvuoden lopussa oppilaalla ja opettajalla on tallella jokainen teksti.
Tyhjän paperin tuska helpottaa sekin, kun on enemmän aikaa ohjata yksittäistä oppilasta, kun osan palautteesta ja vinkeistä on laittanut Driveen. Haaveena on vielä tehdä samojen ongelmien kanssa painivien kollegoiden kanssa lyhyitä opetusvideoita tekstin tekemisen vaiheista. Toivottavasti pian saamme hynttyyt kunnolla yhteen tässä asiassa.
Viikon muut tunnit menevät seuraavasti. Yksittäistunnit yleensä luennoin ja annan ohjeita ryhmätöihin, joita tehdään omaan tahtiin kaksoistuntisin. Kaksoistunneilla ryhmillä on myös mahdollisuus esittää tuotoksiaan muulle luokalle.
Materiaalit ja tehtävänannot oppilaille julkaisen täällä.
Äikänmaikka 