Digiloikista

Blogiherääminen. Sain kunnian päästä kertomaan ajatuksiani opetuksen digitalisaatiosta eli digiloikasta, toiminnastani “verkkopetona” eli alueellisena verkkopedagogiikan tukihenkilönä ja kaupungissamme alkaneesta guru-toiminnasta. Koska Ylen kameran edessä ulosantini ei ollut ehkä kaikkein jäsennellyin eikä selkein mahdollinen ja vielä kun päässä oli ajatus, että pitää yrittää tiivistää paljon asiaa pariin minuuttiin, eivät ajatukseni varmastikaan välittyneet kokonaisuudessaan, joten on syytä avata puheita kirjallisesti ajan kanssa. Tänään vielä uutisoitiin Helsingin digihyppäyksestä ja keskustelut somessa jyllää. Pyrin olemaan provosoimatta, vaikka joitakin kärjistyksiä mielipiteen esittämiseen luonnollisesti kuuluu. 

Digiloikka

Käytettäköön tässä kirjoituksessa termiä digiloikka kuvaamassa opetusalan tvt-käyttöä. Digiloikka olisi oikeastaan pitänyt jo tapahtua ja jatkua koko ajan yhä pidemmin harppauksin.

Digiloikka ei tarkoita sitä, että kaikki opetus sähköistyy ja oppijat eristetään kukin oman päätelaitteensa eteen (taakse?) tekemään digitehtäviä. Se tarkoittaa monipuolisia oppimisympäristöjä siten, että opetukseen tuodaan kuhunkin oppiaineeseen ja kuhunkin ikäluokkaan sopivia sovelluksia ja laitteita, joita käyttämällä oppijat saavat mahdollisimman laajan käsityksen eri tavoista käyttää tvt:tä hyödyksi. Näitä opittuja digitaitoja oppija osaa käyttää tulevaisuudessa soveltaen niitä silloin käytössä oleviin sovelluksiin ja laitteisiin. Härpäkkeet muuttuvat tulevan 50 vuoden aikana varmasti mutta jos nyt osaa käyttää yhtä ja toista, pysyy kehityksen kelkassa ja OSAA OPPIA KÄYTTÄMÄÄN kulloisenkin työnantajan käyttämiä työympäristöjä.

Miten digiloikka sitten on mahdollista? Tarvitaanko rahaa vai asennetta? Nyt olisi mahdollista provosoida. Yritän välttää sitä. Jos opettajalle annetaan tässäkin vapautta ja vastuuta, rahaa kyllä on ottaa digiloikka. Jos raha täytyy ottaa pois jostain muusta opetuksen osa-alueesta, on esim. vuosikymmeniset perinteet omaavat painetut oppikirjat unohdettava. Opettajan pitäisi saada valita kirjojen sijaan digityökaluja, jos parhaaksi näin katsoo.

Tässä päästään yhteen digiloikkaa hankaloittavaan asiaan: kuntatalouden monimutkaiset kiemurat. Tapausesimerkki eli case 1: Ope haluaisi ottaa opetukseensa mukaan härpäkkeen X. Hän saisi sen kaupasta Y halvalla. Rehtori on suotuisa hankinnalle, koska näkee myös pedagogis-didaktisen mahdollisuuden ja jopa mahdollisuuden säästää ajan myötä. MUTTA:

1. Kunnan tietohallinto kieltää hankinnan, koska laite ei ole sopiva heidän järjestelmiensä ylläpidettäväksi tai jokin muu huono selitys. Hankintaa ei saa tehdä, vaikka opettaja suostuisi ottamaan ylläpidon täysin itselleen.
2. Kunta on joutunut kilpailuttamaan vastaavia laitteita ja hankintalistalla ei ole opettajan halpaa laitetta vaan vain kalliimpia rinnakkaismalleja, joissa on sellaisia hintaa nostavia ominaisuuksia, joita opettajan oppilaat ei tarvitse. Kunnassa tarjotaan mm. samanlaista työasemakokoonpanoa esikoulusta toiselle asteelle.
3.  Sama laite saattaakin löytyä kunnan hankintalistalta, mutta hankintapaikan hinta on 50 % korkeampi kuin silloisen halvimman verkkokaupan.

Case 2, tositapaus: Aineenopettaja ottaa henkilökohtaisen digiloikan kollegansa kanssa ja siirtyy 5 euron (/oppilas) muokattavaan digikirjaan. Kirja jää oppilaan käyttöön hamaan tulevaisuuteen. Lukuvuoden aikana työpari kehittää materiaalia ja oppii käyttämään e-kirjan ja alustan  ominaisuuksia.

Ennen seuraavan lukukauden alkua on kunta neuvotellut ja kilpailuttanut yhdessä kumppanikuntiensa kanssa kauppapaikkadiilin. Tästä eteenpäin opettajat (koulut) saavat hankkia digisisältönsä vain tämän kaupan kautta. Vain kaupan kautta tarjottua materiaalia saa hankkia, ”koska kilpailutus”.

Kuinkas kävikään: Työparin ja oppilaidensa käyttämää e-kirjaa ei tullut tarjolle seuraavalle lukuvuodelle ainoan sallitun kauppapaikan valikoimaan. Edessä oli paluu huomattavasti kalliimpaan paperikirjaan ja opitut digitaidot unholaan – motivaatio palata taas joskus digiin huipussaan!

Ilmapiirin merkitystä ei pidä väheksyä. Jos koulun yleinen ilmapiiri on digivastainen (eli -pelkoinen?), yhden opettajan on vaikea lähteä kehittämään opetustaan kohti digiä. Oma kouluni on iso, yli 60 opettajan yhtenäiskoulu. Joukkoon mahtuu monta eri tavalla erikoistunutta taitavaa pedagogia. Koulun johdolle kiitos siitä, että kunkin kokeilut saavat luvan – oli kokeilu digiä tai ei. Minä en ole vahvin luu kuuntelemaan oppilaan huolia murrosiässä mutta digihommista olen innostunut ja osaan kollegoita opastaa. Kukin pääsee eteenpäin vahvuuksillaan ja kaikkia tarvitaan.

Provosoiva osuus: Koulu on yt-peloton paikka työskennellä, jos on eläkevirka taskussa. Kenkään ei tarvitse kehittää itseään, digisti tai muuten,  ja tehdä itsestään tarpeellinen työyhteisölle miettien, mikä on oma arvo tilanteessa, jossa henkilöstövähennyksiin jouduttaisiin. Yksityissektorilla työn ohessa tapahtuva itsensä kehittäminen lienee välttämättömyys. Ope voi käyttää edelleen 15 vuotta sitten hyviksi havaitsemiaan molemmin puolin täytettyjä kalvojaan vielä kymmenen vuoden päästäkin.

Opetusmateriaali – opettajan vai oppilaan työkalu

Edellä ehdotin, että oppikirjan tilalle voisi ottaa digihärpäkkeitä, jos opettaja sen paremmaksi kokee. Monesti, kun oppikirjojen tarpeellisuudesta tulee puhe, puhutaan siitä mitä “opettaja tarvitsee opetuksessaan”. Eikö pitäisi kysyä, mitä “oppija tarvitsee oppiakseen”?

Oppikirjoissa on yhdentasoista selkokielistä tekstiä. Joissakin oppiaineissa tieto vanhenee nopeasti, toisissa taas kaavat ovat vuosisatojen takaa säilyneitä. Yhdelle oppilaalle oppikirjan teksti on sopivaa, toiselle vieläkin liian vaikeaa ja kolmas kaipaisi laajempia selityksiä ja taustoja. Voisiko siis luopua kirjasta ja ohjata oppilaita etsimään, muokkaan, suodattamaan ja soveltamaan kunkin käsiteltävän asian sisältöjä kykyjensä ja tasonsa mukaisesti – digimaailmasta ja tietokirjoista.  Oppilas tarvitsee tähän ohjausta ja mielellään oman henkilökohtaisen digipäätelaitteen, jolla tehdä työtä joka oppiaineessa, ei kymmentä eri oppikirjaa.

Ja nyt tarkennus: En väitä, että opettajan pitää luopua oppikirjasta. Saa jatkaa kirjoin, ilman kirjoja tai sekä-että. Ei lähdetä vastakkainasetteluun vaan annetaan vapaus jokaisen kukkasen kukkia.

Verkkopetotoiminta

Oma verkkopetourani alkoi tammikuussa 2011. Sillon meitä oli koko Vantaan perusopetuksessa 6 ja kouluja n. 50. Vastuukouluja kullakin siis n. 8. Viime tammikuussa lisäännyimme 16:een ja nyt kullakin on 2-3 vastuukoulua. Nykyinen määrä tuntuu sopivalta. Omien kahden naapurikoulun opettajat tulevat yhä tutummiksi, joten kynnys pyytää apua on jo aika matala.

Lukujärjestyksistämme on vapautettu keskiviikkopäivät omasta opetuksesta, jolloin voimme kierrellä kouluillamme opastamassa ja kouluttamassa opettajia tvt:n opetuskäyttöön. Lisäksi järjestämme ympäri kaupunkia opetushenkilöstölle eriteemaisia KOULUTUKSIA.

Parhaimmillaan yhteistyö opettajan kanssa voisi noudattaa seuraavaa mallia:

• Opettaja on pitkään pohtinut, että digillä voisi jonkin asian tehdä helpommin, motivoivammin ja siten oppimistuloskin olisi parempi. Pidämme suunnittelupalaverin (mukana voi olla muitakin saman aineen tai luokkatason opettajia), jossa mietimme mahdolliset oppimisympäristöt ja työtavat.
• Seuraavalla viikolla menen opettajan mukaan oppitunnille auttamaan opea ja oppilaita mahdollisesti eteen tulevien ongelmien kanssa.
• Tunnin jälkeen toinen palaveri, jossa käymme läpi onnistumiset ja epäonnistumiset.

Guru-toiminta

Vantaan esi- ja perusopetuksessa polkaistiin käyntiin toimintakulttuurin kehittämishanke, Guru Café -toiminta. Tavoite on, että Guru Caféssa oppilaat auttavat toisiaan ja opettajia tvt-asioissa. Joka koulussa on jokin tila sisustettu “kahvilaksi” ja varsinainen toiminta on koulujen päätettävissä. Hessun juttu Guru Cafésta täällä.

Meidän koulussa Guru-toiminta tapahtuu kerhoissa kerran viikossa vaihtelevin iltapäivin. Kerhon ohjaajana on 2-3 guru-opettajakoulutuksen käynyttä opettajaa. Kerhon pääteema vaihtelee: 3d-suunnittelu ja -tulostus, koodaus, animaatio, videointi, oppimispelit, netiketti… Kerhossa on aina mukana muutama guru-oppilas apuopena. Kerhossa on myös mahdollista tehdä läksyjäkin, joissa tarvitaan tietokonetta – kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta kotona.

Guru-opettajat päivittävät oppilaslistaa luokittain oppilaiden osaamisesta. Listasta ope voi sitten katsoa ja todeta, että “Pekka ja Lisbit 3b:ltä osaavat animaation tekemisen tabletilla. Voin huoletta teettää ryhmällä animaatiota hyödyntävän opetuskokonaisuuden.”

Oppilaiden osaamistaso tasoittuu. Kaikki diginatiaisetkaan eivät syntyjään taida kaikkea. Olen tänä vuonna vetänyt jokaiselle koulumme kuudelle seiskaluokalle tvt-kurssia. Joka ryhmässä on ollut pari oppilasta, joille on pitänyt opettaa, kuinka @-merkki saadaan tehtyä, jotta voi lähettää sähköpostia. Kyllä ne pelit löytävät ja osaavat tunkea suklaapatukkakääreitä keskusyksikön sisään käryämään.

Kirjoittamiseen uutta yritystä

Pitkästä aikaa päivitystä opetuksestani – vai pitäisikö sanoa jo oppituntien pitämisestä.

Alkuun provosoivakin muisto omilta kouluajoilta. Musiikin laulukoe kerran vuodessa. Lauloin, ja opettaja antoi numeron, usein 7. Seuraavana vuonna sama juttu. Missään välissä ei tullut ohjeita, palautetta tai opastusta, miten parantaa lauluaan, mitä tehdä toisin. Vain numero, joka kertoin, minkä tason laulaja olin. Oliko oletus, että laulutaito vain tulee jostain, jos on tullakseen?

Tyhjän paperin (nyk. näytön) syndrooma tai kerralla oksennettu rääpäisy, joka koetaan valmiiksi.  Siinä ehkä isoimmat haasteet nykyäikänopelle. Määräaikaan mennessä ei ole palautettu mitään tai tekstiin on käytetty aikaa tunti ja todettu, ettei osaa enempää. Jos oppilas vaivautuu hakemaan työnsä takaisin, on se hetken päästä roskiksessa myttynä, kun saatu numero on todettu.  Mitä siis tehdä? Voisiko tässä olla yhtäläisyyttä laulukoekokemuksiini? Osaamisen testailua ilman ohjausta.

Luovuin jo pari vuotta sitten kommenttien kirjoittelusta esseepapereiden reunoille. Suuri osa ei niitä lukenut tai tekstin lauserakenteet olivat perusteellisen möngässä, mikä olisi vaatinut oppilaan tekstimäärää enemmän kommentointia marginaaliin. Siirryin antamaan palautteen suullisesti mutta palautteeni tuli vain “valmiista” tekstistä, joten prosessi jäi huomiotta. Pökäle oli jo pöksyssä.

Ratkaisuyritykseni: Kirjoitustunti atk-luokassa kerran viikossa. Kukin etenee omaa tahtiaan kirjoitustehtävästä toiseen. Luvan jatkaa saa vasta, kun opettajana olen vakuuttunut, että oppilas on tehnyt kaikkensa tekstinsä eteen ja erityisesti että hän on kuunnellut palautteeni ja muokannut tekstiään paremmaksi. Aiemminkin olin pyytänyt silloin tällöin välivaiheita silmäiltäväksi, ihan prosessikirjoituksen oppien mukaan, mutta ongelmana oli se, miten aikatauluttaa töitä. Toiset kun ovat nopeampia kuin toiset.

Kirjoitustunnin aikana pyydän oppilaita luokseni ja keskustelen heidän kirjoitelmiensa vaiheista kasvotusten. Pyrin antamaan vinkkejä ja palautetta. Kyselen motiiveja tiettyyn sanavalintaan. Kannustan eteenpäin. Kaverin kanssa juttelu on toki sallittua sekin, kunhan tulosta syntyy.

Jokainen oppilas etenee siis omaa tahtiaan. Kun yksi on kirjoittamassa jo kolmatta tekstiään, voi toinen olla vielä ensimmäisen kimpussa. Arvioinnin kannalta tämä voisi olla ongelma, kun ei voi laittaa tekstejä paremmuusjärjestykseen numeroiden antamista varten. Tähän on ratkaisu: ei numeroarviointia. Kun oppilas on mielestään valmis, katsomme tekstin yhdessä ja vertaamme vaatimuksiin. Saatan kyllä sanoa, että teksti on tyydyttävä tai kiitettävä, en muuta. Jos molemmat olemme tyytyväisiä, pääsee oppilas seuraavan työn pariin. Syksyn aikana on muutama deadline, jolloin tietyt tekstit pitää olla valmiit. Vaikka sitten kotona loppuun kirjoitettuna. Näin vältän joulunalusruuhkan. Nohevimmille löytyy aina lisätöitä, esim. koulun blogiin kirjoittaminen. Väitän, että palauttamatta jäävien kirjoitelmien määrä vähenee.

Tekstejä olen lueskellut etukäteen Google Drivesta. Loin omaan Driveen jokaiselle oman dokumentin, johon annoin kirjoitusoikeuden (joko oppilaan henkilökohtaiselle gmail-tilille tai salattuna linkillä, jonka lähetin Wilmalla oppilaalle). Näen näin, milloin kukakin on käynyt muokkaamassa tekstiään ja voin kirjoittaa huomioitani kommenttikenttiin. Lukuvuoden lopussa oppilaalla ja opettajalla on tallella jokainen teksti.

Tyhjän paperin tuska helpottaa sekin, kun on enemmän aikaa ohjata yksittäistä oppilasta, kun osan palautteesta ja vinkeistä on laittanut Driveen. Haaveena on vielä tehdä samojen ongelmien kanssa painivien kollegoiden kanssa lyhyitä opetusvideoita tekstin tekemisen vaiheista. Toivottavasti pian saamme hynttyyt kunnolla yhteen tässä asiassa.

Viikon muut tunnit menevät seuraavasti. Yksittäistunnit yleensä luennoin ja annan ohjeita ryhmätöihin, joita tehdään omaan tahtiin kaksoistuntisin. Kaksoistunneilla ryhmillä on myös mahdollisuus esittää tuotoksiaan muulle luokalle.

Materiaalit ja tehtävänannot oppilaille julkaisen täällä.

Jakaminen ja oppimateriaalin tulevaisuus

Eilen Educa-messuilla oli jaossa, ilmaiseksi, Laatua! – oppimateriaalit muuttuvassa oppimisympäristössä -kirja. Maanantaina Anne Rongas blogikoosti Facebookissa ja Twitterissä opettajilta ja muilta alan ihmisiltä  keräämiään ajatuksia oppimateriaalin avoimesta jakamisesta. Nämä saivat pitkästä aikaa minutkin kirjoittamaan pääni puhtaaksi myllertävistä ajatuksista. TVT on jo muuttanut omaa opetustani ja käsitystäni hyvästä oppimateriaalista sitten vuoden 2006, jolloin opeurani alkoi.

Ensinnäkin oppimateriaalin voi jakaa raa’asti kolmeen osaan: 1) opettajan esitysmateriaali, 2) oppilaiden käyttöön oleva materiaali ja 3) opetusideat. Näistä ensimmäinen on helposti jaettavissa mutta vähemmän helposti jatkokäytettävissä. Jokainen opettaja on persoona ja painottaa asioita eri tavoin. Parhaiten avoimesti jaettu esitysmateriaali on sellainen, jonka opettaja voi kopioida ja muokata näköisekseen, kulloisenkin oppilasryhmän ominaisuuksien mukaiseksi.

Oppilaiden käyttöön oleva materiaali onkin sitten laajempi kokonaisuus sisältäen painetut tai digitaaliset kirjat – staattiset tai hyperlinkkiset multimediashow’t – monenlaiset verkkotehtävät, pelit ja muu “tietokirjallisuus”, johon pedagogi on valmiiksi suodattanut ymmärrettävällä kielellä olevan opsin vaatiman sisällön. Tällaisen tietokirjallisuuden tarve tosin vähenee, jos laitetaan oppilas itse tuottamaan ja ymmärtämään kokonaisuuksia. Oppilaat ovat itsekin eri velhoja keksimään, miten näyttää osaamistaan ja oppimistaan, muutenkin kuin lukemalla kirjaa ja vastaamalla kokeessa triviakysymyksiin.

Viimeinen mutta mielestäni tärkein jaettava oppimateriaali on opetusidea. Miten opettaja on saanut sen ja sen ikäisen vesselin ymmärtämään sen ja sen asian? Millaisesta tehtäväpaketista oppilaat tykkäsivät? Kuinka käsittelimme asian X? Miten tablettisovellus Y upposi osaksi opetuskokonaisuutta?  Ei vain piirtoheitinkalvopohjia ja koepaketteja, vaan miten niitä on käytetty.

Parhaimmillaan edellä mainittujen ideoiden avoin jakaminen poikii jakajalleen jatkoideoita. Ideansa esim. aineryhmän FB-ryhmässä esittänyt saa kymmenen muuta ideaa vastalahjaksi. Jotkin näistä omaansa perustuen mutta pidemmälle vietynä (ja virheet korjattuna, hymiö). Yksi luetuimmista artikkeleista Avoin äikkä -blogissa on kooste FB-ryhmän keskustelusta, jossa jaettiin luovan kirjoittamisen opetusmenetelmiä.

Toinen esimerkki avoimesti jaetusta materiaalista ja se jatkojalostumisesta on kasiluokan äidinkielen yksilöllisen oppimisen tehtäväpaketista /-polusta. Yksi opettaja jakoi omansa, toinen teki samoin, kolmas kokosi omansa näihin kahteen perustuen oppilailleen passelin ja jakoi sen edelleen. Digi- ja someajan helmiä.

Näkökantani on vahvasti äidinkielen opetuksessa, luonnollisesti. Väittäisin, että peruskoulun äidinkieleen riittää hyvät selkokielistetyt käsikirjat kielenhuollosta ja kieliopista. Tällainen kun saataisiin verkkoon tuotettua yhdessä opettajien kanssa talkoilla, niin muuta “painettua” sitten ei tarvitakaan. Päälle tukku opetusideoita ja -käytänteitä ja muutama hyvä pelillinen aktiviteetti esim. kirjoittamiseen ja lukemiseen. Tekstejä, joihin tutustua, on maailmassa jo kyllin ilman oppikirjaakin.

Tulevaisuuden oppimateriaali? Saa nähdä, millaiseksi se muotoutuu. Oppikirjamainen se ei kuitenkaan ole; sellaista ei vain ole mahdollista tehdä, joka palvelisi yhtäkään oppilasta tai opettajaa täysin. Kompromissiratkaisuun pyrkiminen ei ole edes järkevää. Kenties kattava ideapankki, josta opettaja suuressa viisaudessaan kokoaa oppilailleen näiden tarvitsemat pienemmät palaset tai laajemmat kokonaisuudet. Laajempia tehtävänantoja ja tehtäväkokonaisuuksia oppilaille teetettäväksi. Ei vain täytä aukot tai etsi vastaus -avokysymys-henkisiä monistepohjia.

Kaikki jakaminen on eduksi kaikille osapuolille. Talkoissa on vain voittajia.

(Muokattu 25.1.2015)

Tabletti huumasi miehen

Kappas, näemmä on mennyt yli vuosi edellisestä kirjoituksesta, kun bloggausfokukseni on ollut enemmänkin Avoin äikkä -pankin ideoinnissa ja tuottamisessa. Pari viikkoa sitten työnantaja pudotti kuitenkin sellaisen positiivisen pommin, jota tovin sulateltuani on hyvä nyt tänne purkaa. Verkkopedon (ent. alueellinen verkkopedagogiikan tukihenkilö) toimenkuvani tullee nimittäin saamaan ihan uudet mittakaavat ja haasteet. Mielenkiintoiset sellaiset.

Suuri pommi oli tämä. Vantaa lyö kouluille käteen yhteensä yli 16000 tablet-tietokonetta. Tämä on suuri suuri mullistus ja mielestäni oikeansuuntainen panostus matkalla kohti uutta OPS2016:ta. Mm. oppimiskäsityksen ja oppimisympäristön muutos vain tulee, halusi sitä joku tai ei.

Koululle tuleva laskennallinen laitemäärä riippuu koulun koosta. Jokaiselle opettajalle budjetoidaan laite omaan käyttöön ja oppilaiden käyttöön laite / kaksi oppilasta. Meidän liki 800 oppilaan koulun kohdalla tämä tarkoittaa n. 460 laitetta. Tähän kun lasketaan mukaan jo olemassa olevat n. 50 oppilastietokonetta ja otetaan huomioon se, että jokaisella tunnilla ei päätettä tarvita, päästäneen kaikkien haluavien opettajien tunneilla 1:1-tilanteeseen.

Laitehallinta tulee pitkälti koulujen hoitoon ja hyvä niin. Koulut voivat myös itse päättää, miten laitteita jaetaan. Ottaako jokin oppilasryhmä laitteet ”henkilökohtaiseen käyttöön”, jaetaanko tasan (haluavien) opettajien kesken ottaen huomioon oppituntien määrä, ryhmäkoot yms., vai muodostetaanko suuri varasto, josta saa hakea tunnilleen haluamansa määrän etukäteen varaten? Jonkinlaista jakoa ehkä on hyvä tehdä, jotta laitteet eivät täyty sovelluksista; alkuopetuksen käyttöön tuleviin koneisiin ko. opettajat asentavat vaikkapa Ekapelin, kun yläkoulun fyke-maikat asentavat interaktiivisen jaksollisen järjestelmän.

Laitteiden käyttöönottoon, hallintaan ja säilytykseen on koulujen onneksi valmisteilla moniammatillisessa yhteistyössä (Sivi, tiha, Samsung) toteutettuja malleja. Sama koskee opettajien koulutusta. Tavoite lienee, että jokainen opettaja ottaa ainakin yhden askelen eteenpäin omassa tvt-osaamisessaan. Yksi ottaa ensimmäisen askelen ja opettelee peruskäytön, toinen luo oppilailleen oppimispolkuja, joita pitkin nämä kulkevat yksilöllisesti omaan tahtiin.

Yhtenä perusteluna laitehankinnoille on oppilaiden tasa-arvoinen mahdollisuus tutustua koulussa tvt-maailmaan, saada tietoja ja taitoja käyttää tvt:tä opinnoissaan ja elämässään. Tasa-arvo ei toteudu, jos joku opettaja kieltäytyy – joko osaamattomuuttaan tai muutoshaluttomuttaan – ottamasta tekniikkaa mukaan opetukseensa. Aineenopetuksessa katastrofi ei välttämättä ole yhtä suuri kuin luokanopetuksessa, jossa oppilaat ovat pääosin saman opettajan käsittelyssä. Palkitus ja opettajien kierrättäminen palkkien sisällä voisi olla yksi ratkaisu mahdollistaa jokaiselle oppilaalle tutustuminen teknologiaan, mutta toisaalta yksilölliseen oppimiseen ohjaaminen vaatii oppilaan tuntemusta. Eikä lukkaritkaan kaikkeen taivu. Vaikea yhtälö.

Niin, yksilöllinen oppimispolku. Siihen olen nyt tänä vuonna pyrkinyt entistä enemmän ja 1:1-laitekanta mahdollistaa taas ihan eriasteisen toiminnan. Polkuja Fronteriin ja GAFEen. Oppilaat kulkevat polkua omaan tahtiin, katsovat opetusvideoita, tekevät monipuolisia oman taitotasonsa mukaisia töitä tablettien avulla, tuottavat itse pänttäämisen sijaan. Opettaja käy ohjaamassa ja välillä potkimassa etiäppäin sekä antaa henkilökohtaista palautetta. Kohti uutta OPSia?

Tulee se tekniikka juu, mutta edelleen yläkoulun äikässäkin aion kirjoituttaa konseptille käsin, luettaa pahvikantisia romaaneja ja välillä käytetään käsikirjana ihan oikeaakin oppikirjaa. Viimeistä tosin aina vähemmän ja vähemmän. Enkä hylkää täysin luennointi- ja keskusteluhetkiä koko ryhmän kanssa ja oppilaat tulevat jatkossakin esiintymään ja kommunikoimaan keskenään – kasvotustenkin.

Millä ajalla? Se liian usein kuultu kysymys opekokouksissa. Vastaan vain, että sillä ajalla, kun muutenkin suunnittelen oppituntejani, vaikka taskussa olisikin jo kahdeksan vuoden materiaalit käytössä. Ja eiköhän jokaiselle opettajalle anneta mahdollisuus käydä ainakin yksi tablet-koulutus ”lukkariin merkityllä työajalla”. Oi kokonaistyöaika, tule ja pelasta.

Yksilöllisen oppimisen malleja:

https://sites.google.com/site/someopaste/tvt-ja-perusopetus

Delikouraksen vierailu

Yksi miehulainen ja vajaa 300 kasi- ja ysiluokkalaista auditoriossa kuuntelee tarkkaan. Esitys on siis riittävän koukuttava. Puhujana kirjailija-ohjaaja-opiskelija Aleksi Delikouras, Nörtti-kirjojen ja -videoiden isä. Delikouras kertoo kirjojensa ja videoidensa tekemisestä ja näyttää pätkän Nörtti-videosta, jonka oli alun perin tarkoitus olla dokumentti tietokoneriippuvuudesta – ja on ehkä vieläkin, vaikka ensivaikutelma on toisenlainen. Teinit nauravat päähenkilön karikatyyrimäiselle nörttihahmolle, ehkä joku jopa näki itseään DragonSlayer666:ssa. ”Luennossa” Delikouras muistuttaa mm. myös tekijänoikeuksista ja Youtuben käyttöehdoista, hyvä niin.

 

Luennon jälkeen saan kirjailijan oppitunnilleni pitämään videopajan alkeita. Delikouras juttelee oppilaiden kanssa elokuvista ja näyttää omia videoitaan (Youtube: BrassMO). Yhtä kattavaan supersankarien voimien ja heikkouksien vertailuun ei alle 40-vuotiaankaan opettajan tietämys riitä. Delikouras kertoo, miten lähteä ideoimaan omaa videotaan päähenkilön kautta. Päähenkilöllä tulee olla jokin tahto ja tarve. Käsikirjoituksen tärkeys suunnittelussa tulee esille. Lisäksi käydään läpi mm. kuvakulmat ja -koot ja musiikin vaikutus videoon (Mozart vai Bomfunk MC’s trikkaus-videon taustalla!).

(Aleksi Delikouras selittää kasiluokkalaisille 180 asteen sääntöä.)

Tänään jatkan ryhmäni kanssa oman videotarinan suunnittelua ja kuvaamista. Tällä hetkellä on käynnissä päähenkilön ideointi. Jonkilainen supersankari kuuluu olevan. Delikouras tulee kahden viikon päästä toiselle tuplatunnille, jolloin saamme vinkkejä leikkaukseen ja muuhun muokkaamiseen.

TAUSTAA eli miten tämä on mahdollista.

Kiitos Lukuinto-ohjelmalle, jonka kautta saimme kirjailijavieraan kouluumme. Ensimmäinen idea oli luoda yhdessä kaupunginkirjaston kanssa Fronteriin Kirjasto-huone, jossa pääosassa on vertaisvinkkaus. Koulumme Lukuinto-pilotin taustasta on enemmän aiemmassa postauksessani.

Delikouraksen saimme lisäksi innostamaan tekemällä oppivaa ryhmääni kirjoittamiseen ja lukemiseen.  Mielikuvitusta riittää kaikilla, mutta (käsin)kirjoittamisen blokki on usein oppilaiden suuri este alkaa kirjoittaa. Nyt kokeilemme tarinankerrontaa siten, että ensin suunnittelemme ja kuvaamme videon, jonka myöhemmin kirjoitamme tarinaksi. Näinhän tavallaan Nörtti-kirjatkin saivat alkunsa.

Kirjastoyhteistyö Lukuinto-ohjelman kautta tarjosi myös mahdollisuuden Nörtti-kirjoihin, joita saimme koulullemme lainattavaksi (15 Nörtti 1 -kirjaa ja 6 Nörtti 2 -kirjaa). Näiden ja kirjailijan innostavan esiintymisen toivomme innostavan oppilaita lukemaan. Kirjojen kysynnän mittaus on hyvä mittari tässä. Lisäksi haastattelen projektin loputtua ryhmäni oppilaat, jolloin saa suoraa tietoa ”julkkiksen” vaikuttavuudesta lukuinnostukseen ja asenteeseen äidinkielen opiskelua kohtaan.

MUOKKAUS 30.9.13, Kirjastokaistan juttu vierailusta

Tabletit testiin

Sain Lukuinto-ohjelmalta koekäyttöön kahdeksan win8-tablettia (Acer Iconia W510), joissa on mukana näppäimistötelakka. Alkukokemuksena ihan kätevä kombo ja oppilaat ainakin ovat innoissaan. Ensimmäinen ”testiryhmäni” on 8. luokan äidinkieleen palkitettu tekemällä oppiva ryhmä. Kirjoja en tämän porukan kanssa käytä, vaan tunneilla painotetaan tekemisen kautta oppimiseen. Viime keväänä teimme oppimistyylitestit koko ikäluokalle ja sen pohjalta jaoimme oppilaat kolmeen ryhmään: a) minun tekijäporukkani, b) itsenäisen työn tekijät / tutkiva oppiminen ja c) opejohtoinen ”perinteinen” ryhmä. Lisäksi palkissa on s2- ja laaja-alaisen erityisopettajan resurssit käytössä.

Viime viikolla luimme nettiuutisen energiajuomien kieltämisestä kouluissa, koska se tuntui veljeksiä puhuttavan. Kukin mietti perustelujaan joko energiajuomien puolesta tai vastaan. Tänään, kun vihdoin saimme tablettien kamerat pelaamaan, alkoi mielipidevideoiden kuvaaminen. Toiset tekivät enemmän videoblogityyppisiä ja toiset taas väittelyjä tai haastatteluja aiheesta. Ensi viikolla alkaa editointi ja tuotoksia tullee tännekin, jos vain julkaisuluvat saadaan kuntoon.

Haasteita 1: Koulussamme ei ole langatonta verkkoa, mutta onneksi opettajalla on oma tabletti, josta voi jakaa nettiyhteyden. Tabletti on ikkunalaudalla, koska luokan perällä gsm-verkkoa ei välttämättä ole edes puheluun. Oppilailla onneksi on älypuhelinkännyköissäänkin rajattomia nettejä, joten ei tässä pulassa olla.

Haasteita 2: Esiasennuksessa ei ihan jokainen päivitys ollut tullut, ja jouduimme asentamaan ajuripaketin, jotta kamera alkoi pelata. Problem solved kuitenkin.

 

Oppimaan oppimista ja TVT:aa

Viime syyslukukauden lopussa päätin kokeilla kirjallisuushistorian (9. lk.) kokeessa oppilaiden omien muistiinpanojen sallimista. Oppilaat saivat siis kirjoittaa konseptillisen ajatuskarttoja, listoja, vuosilukuja ym. knoppitietoa ja ottaa paperin mukaan kokeeseen. Kokeessa sitten laajoja esseekysymyksiä ja pari lyhyempää selitystehtävää.

Erityisesti yksi oppilaspalaute pani ajattelemaan: ”En tarvinnut muistiinpanoja juuri ollenkaan, kun olin jo oppinut asiat, kun kirjoitin ne.” Nytkö vasta, ysiluokan puolivälissä, oppilas oli löytänyt oman oppimistyylinsä? Olisiko ollut tarpeen jo aiemmin koulu-uran aikana opettaa erilaisia lukutekniikoita ja oppimisen taitoja? Mutta hyvä, että edes nyt ahaa-elämys syntyi.

Tästä alkoi pohdinta, milloin näitä oppimaan oppimisen taitoja pitäisi käydä läpi. Niin, kaikissa oppiaineissa kullekin luokka-asteella sopivalla tavalla kai. Mutta kun päävastuuta ei minkään aineen opsissa taida olla, voi asia helposti jäädä unholaan. Opon tunnitkin meillä alkaa vasta kasiluokalla.

Sama pätee tvt-taitoihin; pitäisi integroida eri oppiaineisiin eri luokka-asteilla.

• ” Tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään tukemaan oppimista kunkin asiasisällön, oppiaineen tai aihekokonaisuuden luonteeseen sopivalla tavalla.”
• ” Tieto- ja viestintäteknistä osaamista voidaan pitää nykyajan kansalaistaitona, joka on paitsi työelämässä toimimisen edellytys myös koulutuksellisen tasa-arvon lähtökohta. Oppijoiden tulee saada valmiudet tiedonhankintaan sekä tiedon omatoimiseen ja yhteisölliseen tuottamiseen.” Vantaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma 2013–2016.

Suosituksia siis on, mutta opettajien vaihtelevat taito- ja motivaatiotasot asettavat oppilaita eriarvoiseen asiaan.

Näistä kahdesta syntyi ajatus: oppimaan oppimisen ja tvt:n yhdistetty kurssi kaikille seiskoille. Aiemmin n. 60 prosenttia seiskaluokkalaisistamme oli valinnut valinnaisen atk-kurssin, jossa harjoiteltiin perustaitoja. Nyt perusteet tulisi kaikille ”pakotetusti”. Näin kaikki pääsevät samalle viivalle niin oppimaan oppimisen taitojen kuin tvt:n käytön osalta. Jatkossa opettajienkin on helpompi ohjeistaa ja vaatia tiettyjä taitoja, kun ne on kaikille opetettu.

Tavoitteena on, että kukin oppilas löytää vuoden aikana oman oppimistyylinsä ja opiskelutapansa, etenkin kun muutos aineenopetukseen kuudennen luokan jälkeen vaatinee pientä opiskelukulttuurin muutosta. Tvt-puolelta olennaisia asioita ovat etenkin opiskelussa tarvittavat taidot, joihin aiemmin Vantaan vastavalmistunut tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelman 9. luokan taitotasokuvaus antaa hyvän pohjan.

Sisällöstä

Koska kurssi järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja meitä on kaksi opettajaa vetämässä ryhmille tunnin viikossa, muokkautuu sisältö hiljalleen lukuvuoden edetessä. Alla kuitenkin muutamia ajatuksia listattuna ajatusvirtana. Osa sisällöistä on pois aiemmin äidinkielen tunneilla käydyistä asioista (mm. kirjastovisiitti), jolloin sinne vapautuu enempi aikaa syventää muita taitoja.

Oppilaana Vantaalla:

• Oma eduvantaa-tunnus ja -salasana
• Opetusverkon käyttösäännöt
• Omat tiedostot -tallennustila
• @opp.eduvantaa.fi-sähköpostin aktivointi
• Skydrive ja Office 365
• Wilma
• Fronter

Oppimaan oppiminen

• Muistiinpanojen tekeminen: ajatuskartat, listat,…
• Tiivistelmä, koevastaus
• Tekstinkäsittelyharjoitus: Tehdään ”oikeita” koevastauksia ja tiivistelmiä esim. kemian tai historian oppisisällöistä
• Oppimistyylitestejä
• Millainen oppimisympäristö sopii minulle? – musiikkia vai peltorit korviin jne.
• …

Tiedonhaku

• harjoituksia
• kirjaston Fronter-huoneen tiedonhakutehtävät
• kirjastovisiitti (tiedonhaku ja HelMet)
• …

Tvt-taidot

• Tekstinkäsittely (Word)

1. fontit ja asettelu
2. kieliasetukset ja korjaukset
3. tallennus ja lähetys
4. jälleen kerran otetaan jonkin oppiaineen oikeaa sisältöä tähän
5. …

• Esitysgrafiikat (Powerpoint)

1. Hyvän dian rakenne
2. Esiintyminen ja esitys yhdessä + kosketustaulun tuomat mahdollisuudet
3. mahdollisesti taas jonkin reaaliaineen sisältöä
4. Prezi ja muut vaihtoehdot
5. …

• Kuvankäsittely ja videoeditointi

 

Tarkempaa sisällönesittelyä luvassa tuonnempana, jahka arki oikeasti alkaa.

Lukuintoa

Syksyllä Vantaan kaupunginkirjaston edustaja otti yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä koulun ja kirjaston välillä. Yksi oppilaani oli ollut TET-jaksolla kirjastossa. Siellä heille oli tullut idea oppilaslähtöisestä ja -vetoisesta lukupiiristä Fronterissa. Tätä ajatusta sitten lähdimme työstämään.

Nyt Fronter-huone on viimeistelyä vaille valmis. Enää puuttuu parin innokkaan ”moderaattori-oppilaan” käden jälki ja visuualinen ilme. Nämä oppilaat tulevat toimimaan keskustelun ylläpitäjinä. Huoneeseen toivotaan keskusteluja ja vinkkaamisia kirjoista, peleistä, musiikista sekä elokuvista. Oppilaat voivat esimerkiksi pitää lukupäiväkirjaa, jota muut voivat kommentoida, väitellä kirjan ja elokuvaversion eroista tai mainostaa loistavaa uutta artistia. Muut oppilaat toivottavasti saavat näistä vinkkejä ja innostuvat niistä. Ylläpitäjät voivat nostaa kuumimmat keskustelut huoneen etusivulle aina tarpeen mukaan.

Mistä sitten sisältöä? Totta kai toivomme, että oppilaat lähtisivät omatoimisestikin keskusteluihin. Tähän kannustamme lupaamalla plussaa äikän numeroon ahkerasta osallistumisesta. Dataahan Fronterin portfolio-työkalu tarjoaa tähän runsaasti. Mukana on aluksi luokat 5–9. Seiskojen tietokirjaesittelyt pyydän tänä keväänä tähän Kirjasto-huoneeseen muiden oppilaiden nähtäväksi, osana kurssin suoritusta. Vitosen äikäntunneilla oppilaat pitävät lukupäiväkirjaa huoneessa. Kasien kauhu-, dekkari-, scifi- tai fantasiakirja-arvostelut tulevat  myös ”pakotetusti” huoneeseen. Osa sisällöstä tuotetaan siis osana äikäntunteja, jotta saadaan malleja vapaa-ajan käyttöä varten. Hiljalleen opettajien rooli tässä vähenisi ja homma toimisi omillaan edistäen oppilaiden lukuharrastusta ja toisi näkyväksi muun median käyttöä.

Haimme joulun alla myös Lukuinto-ohjelmaan, johon meidät valittiin kevään pilotiksi. Ohjelmaan haettiin koulu-kirjasto-pareja, jotka kehittäisivät lukuinnostusta. Koulumme Fronterin kirjastohuoneessa ovat siis kirjaston pedagogiset informaatikot mukana. Viikolla 7 menemme Ouluun esittelemään omaa projektiamme ja kuulemaan muiden pilottien suunnitelmista. Lukuinto-ohjelma on OKM:n rahoittama, mutta harmiksemme OKM:n linjaus kuulemma on, että edes osallistujien matkakuluja ei korvata! Rahoitus mennee siis kokonaan Oulun yliopiston taskuun? Onneksi sivimme lupasi maksaa minulle yhden matkan Ouluun, vaikka kunnan taloudellinen tilanne ei mainioin olekaan. Tästä reissusta ja sen annista, kuten muutenkin tämän ”virtuaalisen kirjaston” toiminnasta on luvassa seuraavissa numeroissa.

Lukuinto-ohjelmasta lisää:

• http://hankkeet.kirjastot.fi/hanke/lukuinto-ohjelma
• http://www.lukuinto.fi
• http://vimeo.com/m/53663851

Kalevalaa

9.-luokkalaisen saa tekemään kirjallisuusaiheisen tehtävän vapaa-ajallaan? Kyllä, kun tehtävänanto on oikea. Klopit haluavat ryöstää Kalevala-ryhmätyössään Kyllikin mauton (mopoauton suom. huom.) takakonttiin. Tätä en tietenkään voi koulupäivän aikana sallia, joten kotitöiksi meni. Ehkä pojat eivät itsekään vielä tajua tekevänsä äikän läksyjä – ja vielä vapaaehtoisesti. Toivottavasti eivät lue tätä.

Kalevalan käsittelyssä ajattelin tänä vuonna ottaa kamerat käyttöön. Melkein 20 vuotta sitten oma äikänopettajani lukiossa antoi meille mahdollisuuden videoida Kalevalan kohtaus, joten miksei nytkin. Etenkin kun kamera ei paina kiloja ja editointi sujuu näppärästi. Tai katsotaan nyt, saadaanko VideoPad tai Windows Live Elokuvatyökalu ajoissa koneille, jotta ei tuu formaattiongelmia heti alkuun. Viime kevään mainoksia kun kuvattiin, muutin formaatit Moviemakerille sopivaksi omalla koneellani, mikä vei tietenkin aikaa ja vaivasi opettajaa kohtuuttomasti.

Tehtävänanto muokkautui hiljalleen, kun oppilaat aloittelivat töitään. Pienois-Kalevalasta piti valita ”kohtaus”, joka muutetaan johonkin toiseen muotoon. Ryhmät tekevät sarjakuvia, videoivat kohtaukset tai ottavat still-kuvia, joista tekevät ”elokuvan”. Sarjakuvatkin pyysin sitten vielä kuvaamaan ruutu ruudulta ja äänittämään taustaselostuksen ja lisäämään musiikkia. Kaikilta ryhmiltä tulee siis jotain videomaista valmista matskua, jonka katsomme yhdessä. Jospa näin jäisi jotain Kalevalasta mieleen vuosien päähänkin.

Yksi reunaehto on, että videossa on vähintään yksi ”alkuperäiskielinen” repliikki, joko kertojanäänellä tai näyttelijöiden suusta. Muuten saa olla vaikka savoa tai WoW-slangia. Kyllikistä lienee tulossa takavokaalinen versio. Yhdellä ryhmällä Kyllikki on ES-tölkki, jota Lemminkäinen himoaa ja toisella Sampo on iPhone. Suohon laulut, maailman synnyt ja Ainon kohtalot tulevat jollain lailla kuvatuiksi.

Huomenna jatkuu kuvaukset ja loppuviikosta editoinnit. Valmista by X-mas tai viimeistään 28.2.2013. Välillä pitäis kai opiskella realisteja ja romantikkoja koetta varten.

Kirjallisuushistoria vol. 2

Aiemmin kirjoitin kirjallisuushistoriahuoneesta ysiluokan äidinkielessä. Pari viikkoa sitten päivitin osaamiseni Fronterin Oppimispolku-työkalun osalta ja muutin sivuston rakennetta hieman. Huoneen etusivun pidin kutakuinkin entisenlaisena, mutta poistin linkitykset aikakausien sivuille. Sen sijaan linkitin vain luomalleni oppimispolulle. Etusivulle upotan myös tunneilla käytävän powerpoint-esityksen. Upotus onnistuu esim.  muuttamalla esitys flashiksi tai viemällä esityksen Slideshareen ja hakemalla sieltä embed-koodin.

Koska sivut olivat pitkälti jo valmiita viime tuotantokaudelta, nyt tarvitsi vain linkittää valmiit sivut Arkistosta oppimispolulle. Oppimispolku ”pakottaa” oppilaat etenemään kirjallisuushistorian aikakausia kronologisessa järjestyksessä. Romantiikka-sivun jälkeen laitoin pikku testin, joka täytyy saada läpäistyksi, jotta pääsee jatkamaan aikajanalla eteenpäin.

Realismista minulla on tällä hetkellä vain teoriasivu, ja onkin seuraavaksi oppilaiden tehtävä tuottaa sivu-työkalulla Arkisto-kansioon esitykset suomalaisista realisteista. Entisajan posteri muuttuu nyt oppilaiden itse taittamaksi sivuksi kuvineen ja videoineen. Sivut liitän sitten oppimispolulle jatkoksi ja perään taas testi oppilaiden töiden pohjalta. Kätevää.

Kuvia tuonnempana, kun pääsen testaamaan polkua oppilaiden kanssa.